lauantai 30. maaliskuuta 2013

Portaikko

Ennen meille tultiin sisälle tästä ovesta. Sitten piti aukaista vielä toinenkin ovi ennen kuin oltiin portaikossa. Jos haluttiin keskikerrokseen, oli avattava kolmas ovi. Portaiden yläpäässä oli vielä yksi ovi.
Ensin saivat kyytiä yläkerroksen ja keskikerroksen ovet karmeineen. 
Tämä ulko-ovi oli vielä ihan hyväkuntoinen vaikkakin olisi kaivannut tiivistämistä mutta se sisempi ovi oli menossa vaihtoon ja koska nykyulko-ovet ovat semmoisia, että yhdelläkin pärjää, päätimme vaihtaa kerralla semmoiseen.
Portaikossa oli vanha lakkauksen päälle maalattu paneeli. Se jouduttiin ottamaan pois sillä ulkoseinä piti eristää.
               Tilalle laitettiin puolipaneeli ja yläosa seinistä levytettiin. Kattokin laitettiin uusiksi.

Akella oli iso urakka kipsilevyjen saumaamisessa ja tasoittamisessa ennen maalaamista. Puhumattakaan siitä listoitushommasta!

Ulko-ovesta sisään tultaessa lattiassa oli laminaatti. Se sai kyytiä ja tilalle laitettiin laatoitus ja sen alle ihana lattialämmitys. Pieni lattia mutta hurjasti työvaiheita ja näpertämistä. Onneksi Akella oli apulainen.
Laatoitusta varten vuokrasimme ammattikäyttöön tarkoitetun laattaleikkurin. Varmuuden vuoksi vuorasin osan keittiöstä tähän hommaan. Ja huomasin, että olen katsonut telkkarista liikaa jännärisarjoja; eikös ne moottorisahamurhaajat juuri suojaa näin paloittelupaikkansa...?

Kunnon leikkuri oli ihan tarpeen sillä kovin montaa kokonaista laattaa ei tähän lattiaan laitettu. Aina oli jos jonkinlaista kulmaa ja viistettä. Kun ei nuo seinätkään ihan suorat ole.

Kun seinät, katto, lattia, sähköt, putket, ovet ja uudistetut kaiteet oli saatu paikoilleen tuli rappusten vuoro. Aika hyvin sain ne hiottua vaikka kyllähän reilun viidenkymmenen vuoden aikana niihin on jäänyt kolo jos toinenkin.Sitten vaan Betoluxia pintaan.
                                                   Onpas meillä nyt siisti ja valoisa portaikko!

No, pikkuisen nämä kuvat valehtelevat sillä tänään maalataan portaat toiseen kertaan ( ja paetaan hajuhaittoja taas kaupunkiin). Ja sitten on vielä saumaamista ja tämmöisten pikkukappaleiden maalaamista ja näpertelyä paikoilleen rappusten koloihin. Noita nappuloita ja mittojen mukaan tehdyt ikkunan reunukset ja kynnyksen olen väsäillyt hukkapätkistä puutöissä. Ensi vuonna teen siellä sitten jotain "oikeasta" puusta.

1 kommentti:

  1. Oli tuossa kova homma, mutta hienon näköistä olette saaneet !!
    Meillä kans pitäis vaihtaa ulko-ovi. On sitä vanhanaikaista joka ei ole kovin paksu eikä tiivis.Voipi jäädä ens syksyyn, kun kesä on tulossa, niin ei tartte olla niin tiivis :) !!

    VastaaPoista