lauantai 13. helmikuuta 2016

Joulukranssi joulun jälkeen


Joulun jälkeen en raatsinut heittää tekemääni suurta kranssia pois. Siispä riisuin sen jouluisista koristeluista ja kokeilin netistä löytämääni koristeluideaa.


Nimittäin valkaistuja käpyjä.
Olisihan nuo kävyt voinut valkaista spraymaalillakin mutta kloritella valkaiseminen kuullosti ehdottomasti kokeilun arvoiselta idealta.


Mulla oli varastossa pieni määrä aukinaisia männyn käpyjä ja lisää käpyjä hain metsästä. Ne olivat kyllä ihan supussa. 
Ohjeen mukaan tyhjensin pullollisen kloritea ämpäriin, laitoin pohjan peitoksi käpyjä jotka sain pysymään pinnan alla latomalla niiden päälle erilaisia muovisia pesuainepulloja.

Ensimmäisen satsin annoin olla valkaistumassa puolisen vuorokautta (kun en malttanut odottaa kauempaa). Kävyt olivat valkaistuneet osa enemmän , osa vähemmän. Huuhtelun jälkeen laitoin ne kuivumaan sanomalehtipaperin päälle. Kuivuessaan jotkut niistä aukesivat kokonaan ja jotkut vain vähäsen. Kaikki olivat kyllä valkaistuneet. Nekin, jotka märkinä olivat ruskeita.
 Samassa liemessä valkaisin kolme satsia käpyjä. Viimeinen satsi unohtui ämpäriin pariksi vuorokaudeksi ja ne kellastuivat turhan paljon.

Kuivat kävyt liimasin kranssiin kuumaliimalla.
Tuolla ulkona kosteassa (vaikkakin katoksen alla) ollessaan kävyt ovat taas painuneet aika lailla kiinni. Sievän näköisiä ne siltikin ovat.

Kesällä pitää kokeilla kuinka puu valkenee ja haalistuu kloritella. Jospa siitä saisi pikavauhtia valkaisemalla semmoista sään haalistaman näköistä...?




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti