torstai 18. helmikuuta 2016

Penkki

Ihan vielä neulominen omenapuun alla ei innosta vaikka penkki onkin valmis.

Viime kesänä autotallin puukasoja raivatessamme löysimme ( tai siis minä niitä nappailin syrjään joutumasta polttopuiksi) joitakin todellisia askartelijan aarteita joista olen puutöissä väsännyt yhtä ja toista.


Kun sieltä kasan pohjalta löytyi tämmöisiä tukevan tuntuisia tuppeen sahattuja paksuja lankkuja, Ake ehdotti että niistäpä voisi saada vaikka penkin.


Lankku on sen verran raskas että se vaati tukevan jalkaosan.
Puutyöopen avustuksella suunnittelin ja tein semmoisen sekalaisista jämäpuupätkistä joita kotoa löytyi.
Lankun pinnan höyläsin aika tasaiseksi mutta alapuolta vain hioin sen verran ettei penkkiä kantaessa tule tikkuja sormiin. Jalkaosa minun oli tarkoitus käsitellä kuluneemman näköiseksi mutta annoin sen kuitenkin vain jäädä turhia hiomatta.

Penkki on koottu pitkillä ja paksuilla ruuveilla. Niiden kantoja en halunnut jäävän näkösälle joten kannat peittelin puutapeilla.

Kuvissa penkki on käsitelty läheisestä varastovalinnasta löytyneellä ruskealla puuöljyllä kahteen kertaan. Kunhan ehdin, käyn hakemassa samaa öljyä vielä mustana ja lisään sitä vähän ruskeaan jotta väristä tulee tummempi...






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti