lauantai 23. joulukuuta 2017

Joulukuun 23. päivä

Kutsuttiin läheiset meille jouluaterialle jo aatonaattona. Halusin, että viettäisimme tämän ensimmäisen yhteisen jouluaaton Kallen kanssa kaksin. 
No ei mennyt jouluateria ihan niin kuin Strömpsöössä!
 

Laatikoita olin paistellut jo hyvissä ajoin valmiiksi. Kinkkukin oli otettu uunista jo aikaisin aamulla. Oli rosollia ja kalavatia. Kaikenlaisia herkkuja mitä ikinä olikaan mieleen juolahtanut väsätä.
Kallea pyysin auttamaan ja keittämään perunat.


Pikkusen vaan meenasin hermostua kun hain perunakattilaa pöytään. Kattilassa kiehui pelkkää vettä.


Ne perskuleen perunat olivat edelleen tiskipöydällä korissa.
Että syökää sitten hyvä herrasväki näitä raakoja pottuja!

 
 Kallea kyllä nolotti ja ensihermostuksen mentyä minuakin nauratti.
Ja oli tästä se hyvä puoli että kun me saatiin ruoat syötyä ja jälkiruokakahvit juotua niin ei tarvinnut erikseen pyytää Kallea hoitamaan tiskit.



 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti